Yritys

Tarinamme

Me Piqlillä olemme omistautuneet estämään korvaamattoman arvokasta tietoa katoamasta. Kehitämme tapoja ja teknologioita, jotka pitävät merkityksellisen tiedon autenttisena, saavutettavana ja milloin tahansa tulevaisuudessa käytettävänä.

Tästä aloitimme

Yrityksen perustamisesta 2002 lähtien olemme luovasti haastaneet teollisuuden standardit luodaksemme uusia, parempia ratkaisuja. Ensimmäinen tuotteemme, Cinevator®, tulostaa digitaalisia elokuvia analogiselle filmille sata kertaa kilpailijoitaan nopeammin. Sitä käyttävät mm. Warner Brothers, Walt Disney ja Universal Studios.

Datafilmin alku

Yhdysvaltain elokuva-akatemian Digital Dilemma -raportista (”Digitaalinen pulma”, 2007) opimme, että Hollywoodin digitaalinen tuotanto uhkaa kadota, koska pitkäaikaissäilytykseen ei ole teknologiaa. Alan asiantuntijoina tiesimme, että filmi on ainutlaatuisen pitkäikäistä ja turvallista. Jos voisimme muuntaa analogisen filmin digitaaliseksi tallennusvälineeksi, sillä olisi mahdollisuuksia monilla aloilla. Syntyi ajatus datan tallentamisesta filmille.

Laaja T&K

Tukea EU:lta

EU:n ja Norjan valtion tukemissa projekteissa olemme tehneet läheistä yhteistyötä johtavien teknologiayritysten, tutkimuslaitosten ja pitkäaikaissäilytyksen asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneinamme on mm. Ruotsin kansallisarkisto, Fraunhofer, Image Permanence Institute, Kodak ja Texas Instruments.

Maailmanlaajuinen

Norjasta maailmalle

Pääkonttorimme sijaitsee Norjan Drammenissa, mutta PiqlPalveluja tuottaa maailmanlaajuisesti laaja verkosto luotettuja kumppaneitamme. Palvelumme ovat saatavissa lähes kaikkialla maailmassa, ja toimintamme tavoitteena on löytää kunkin asiakkaamme yksilölliset tarpeet täyttävä ratkaisu.